Aterialla oli sekalainen joukko; äkkipikaiset veljekset Johannes ja Jaakob, ihmisläheinen Andreas ja hänen äänekäs, aina sanavalmis veljensä Pietari, varovainen Tuomas ja kaikin keinoin valtaa tavoitteleva Juudas, vakuuttava Filippus, entinen rahamies Leevi Matteus sekä kiivaileva Juudas.
He kaikki olivat kulkeneet Jeesuksen seurassa kolme vuotta ja julistaneet Jumalan valtakunnan läheisyyttä. He olivat yhdessä iloinneet Jeesuksen näkyvästä tulosta Jerusalemin pääsiäisjuhlille. Heidän keskinäinen yhteytensä tarvitsi kuitenkin lisää syvällisyyttä, läheisyyttä ja todellista rakkautta.
Jeesus itse osoitti opetuslapsilleen rakkauden tien. Johannes kirjoittaa: ”Hän [Jeesus] oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.” (Joh. 13:1.) Jeesus tiesi palaavansa pian Isänsä luo (Joh. 13:3). Sen sijaan että tuo tieto olisi etäännyttänyt hänet opetuslapsista, se toi hänet läheisimpään yhteyteen heidän kanssaan. Jeesus tiesi myös Juudaksen suunnitelman kavaltaa hänet (Joh. 13:2). Silti Jeesus salli Juudaksen istua juhlassa kunniapaikalla sekä kohteli häntä kaikella rakkaudella ja huomaavaisuudella kuin juhlavierasta. Katkeruuden ja vihan sijaan Jeesuksen sydämen täytti nöyryys ja syvä rakkaus. Mitä enemmän ihmiset satuttivat häntä, sitä enemmän hän rakasti heitä. Tällainen on Jumalan osoittama rakkauden tie.
Opetuslasten joukkoon oli pesiytynyt kilpailun ja oman menestyksen tavoittelun henki. Kukaan heistä ei halunnut auttaa veljeään pesemällä hänen epämukavuutta tuottavat, pölyiset jalkansa. Jokainen heistä kieltäytyi tietoisesti palvelijan tehtävästä. Jeesuksessa asuva nöyryyden henki sai hänet toimimaan toisin. ”Niinpä hän [Jeesus] nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.” (Joh. 13:4, 5.) Ehkä Jeesus aloitti Juudas Iskariotin jaloista. Mikä näky se olikaan: Jeesus palvelijan ja orjan roolissa pesemässä pölyisiä kavaltajansa jalkoja. Sen jälkeen hän kuivasi ne hellästi ja huolellisesti pellavaiseen liinaan. Huoneen täytti hiljaisuus ja hämmennys. Kasvoista kuvastui yllätys, häpeä ja ihmetys, kenties paheksuntakin. Kuinka Jeesus, kunnioitettu rabbi, voi toimia näin?
Jeesus saapui Simon Pietarin luo. ”’Herra, sinäkö peset minun jalkani?’ Jeesus vastasi: ’Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.’ Pietari sanoi hänelle: ’Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!’” (Joh. 13:6, 8.) Kuinka inhimillistä! Miten usein tänä päivänäkin Jeesuksen opetuslapsina tuumaamme: ”En tarvitse erityiskohtelua. Minulla menee ihan hyvin. Kyllä selviän itsekin. Älä tule liian lähelle. Huomaan olevani saamaton, mutta kuka sinä olet nuhtelemaan minua? Ei onnistu.” Jeesus vastasi Pietarille ja hän puhuu samoin myös meille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” (Joh. 13:8.)
Kukaan meistä ei voi pestä itseään synnin liasta. Ilman Jeesuksen armoa me emme myöskään kykene rakastamaan niin kuin hän rakasti. Jos Jeesuksen kädet eivät saa puhdistaa meitä sisäisesti ja pestä pois ylpeyden ja itseriittoisuuden henkeä, meillä ei ole osuutta Jumalan valtakuntaan. Jälleen tänään Jeesus pysähtyy meidän kunkin kohdalle. Hän haluaa kastaa sinut niin kuin minutkin nöyryyden ja rakkauden hengellä ja luoda näin syvällisen yhteyden. Saako hän pestä pölyt pois? Saako hän kastaa Pyhällä Hengellään ja johdattaa mihin ikinä hän meitä tarvitsee? Saako Jeesus käyttää jalkojamme, käsiämme, suutamme ja koko olemustamme?
Nähdessään ehdottoman jättäytymisen tarpeellisuuden Simon Pietari lausui: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas” tai niin kuin osassa käsikirjoituksissa sanotaan: ”Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas.” (Joh. 13:9, 10.)
Kylpy viittaa ihmisen vihkiytymiseen Jeesukselle kasteessa. Silloin ihminen jättäytyy kokonaisuudessaan Jeesuksen veren puhdistettavaksi ja antaa elämänsä Jumalan armon uudistettavaksi. Kaste, tuo uudestisyntymisestä kumpuava juhla, kertoo koko maailmankaikkeudelle ihmisen valinnasta jättäytyä Jeesuksen pelastettavaksi. Kaste itsessään ei kuitenkaan pelasta. Kasvaaksemme uskossa tarvitsemme elävää, jokapäiväistä läheisyyttä ja ystävyyttä Vapahtajamme ja Herramme kanssa.
Yhteys vahvistuu yhteisistä kokemuksista ja ymmärtämyksestä. ”Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille: ’Ymmärrättekö te, mitä teille tein? Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.’” (Joh. 13:12, 14.)
Seurakuntakin koostuu monenlaisista persoonallisuuksista. Toiset ovat Pietareita, toiset Johanneksia ja toiset Tuomaita. Jeesus odottaa meidän jokaisen ymmärtävän, että hän on Herrojen Herra, ainoa Vapahtaja ja parhain opettaja. Kun kasvamme henkilökohtaisessa kiintymyksessämme häneen, lähennymme myös toisiamme. Jeesus on seurakunnan pää ja me hänen ruumiinsa osia (Ef. 1:22, 23.)
Jeesus antoi opetuslapsilleen esimerkin siitä, miten nöyryys ilmenee hänen seuraajissaan. Se merkitsee mm. sitä, ettei ole niin halpa-arvoista tehtävää, etteikö se sopisi väyläksi osoittaa huomaavaisuutta ja rakkautta. Nöyryys on toisten kunnioittamista ja heidän parhaansa tavoittelua (Fil. 2:3, 4). On kyse mielenlaadusta, sydämen asenteesta. Paavalin sanoin: ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:5, 8.) Kun sydän on täynnä taivaallista rakkautta, se ilmenee elämässä vilpittömänä palveluna.
Seurakunnan yhteys kulminoituu Kristuksen täyteyteen seuraajissaan. Mitä läheisemmin Jeesus saa johtaa opetuslapsiaan, sitä enemmän he palvelevat toisia kilpailun ja pahansuopaisuuden sijaan. Sillä tosiasia on: mitä enemmän ihmiset satuttivat Jeesusta, sitä enemmän hän rakasti heitä. Katkeruuden ja vihan sijaan hän ilmensi suurinta nöyryyttä ja syvintä rakkautta. ”Ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.” (Joh. 13:16, 17.)
– Nykyaika / Kaarina Villa