Jalkojen pesun merkitys kristityille.
Moni kokee jalkojen pesuun osallistumisen ehtoollisen yhteydessä kiusalliseksi ja jättäytyy siitä pois. Tämän raamatullisen, hengellisiä opetuksia sisältävän määräyksen vähittäinen katoaminen aiheuttaa hengellistä vahinkoa. Kirjoittaja esittää neljä näkökulmaa jalkojen pesun tärkeydestä.
Keskiaikaisissa luostareissa munkit pesivät uupuneiden, yösijaa tarvitsevien matkamiesten jalat. Monissa Euroopan kuninkaallisissa hoveissa hallitsijalla oli tapana pestä joidenkin alamaistensa jalat pääsiäistä edeltävänä torstaina järjestetyssä seremoniassa. Englannin kuningatar lahjoittaa edelleen muistorahoja kiirastorstaina joillekin alamaisilleen rituaalissa, joka perustuu kuninkaalliseen jalkojen pesun seremoniaan.
Kautta aikojen jalkojen pesu on ollut käytäntönä erilaisissa roomalaiskatolisen kirkon tilaisuuksissa. Uuden testamentin tapaa pestä jalat johdantona Herran ehtoolliseen on kuitenkin esiintynyt ainoastaan protestanttisissa piireissä. 1500-luvun anabaptistit löysivät jalkojen pesun uudelleen raamatullisena tapana, ja useat protestanttiset seurakunnat seurasivat heidän esimerkkiään – adventtikirkosta tuli suurin jalkojen pesun käytäntöä noudattava kirkkokunta.
Useimmat seurakunnat, joissa jalkojen pesu jossakin vaiheessa oli ehtoollista edeltävä käytäntö, ovat luopuneet tästä tavasta. Yleensä traditio hävisi vähitellen, kun yhä useammat ja useammat ihmiset kokivat siihen osallistumisen kiusalliseksi ja pitivät käytäntöä aikansa eläneenä.
Onko tällainen ymmärrettävää ja hyväksyttävää? Vai onko olemassa syy, jonka vuoksi adventistien tulisi ehdottomasti vaalia tätä osaa perinnöstään? Onko käytäntö tuomittu häviämään parin seuraavan vuosikymmenen kuluessa, vai pitäisikö sen pysyä mielekkäänä osana meidän jumalanpalvelusperinnettämme?
Jeesuksen esimerkki
Jalkojen peseminen oli yleinen käytäntö Raamatun aikoina. Ihmiset kävelivät tuolloin pölyisillä teillä pelkissä avonaisissa sandaaleissa. Ne, jotka ovat käyneet tiettyjen suurkaupunkien slummeissa, tietävät, millaisia tiet Jeesuksen aikana olivat. Ensimmäisellä vuosisadalla vierailijoiden jalkojen peseminen ei ollut ylellisyys, vaan välttämättömyys. Aterioidessaan ihmisillä oli tapana oikaista jalkansa matalien pöytien viereen, jolloin ruokailijan jalat saattoivat koskettaa vierustoveria. Toisaalta vierailijoiden jalkojen pesemistä pidettiin yleisesti orjatyönä. Emme mekään oleta, että meitä pyydettäisiin ystävien luona käydessämme siivoamaan WC:tä tai viemään roskia. Jeesuksen aikalaisetkaan eivät olettaneet, että heitä pyydettäisiin omaksumaan orjan asema ja pesemään päivällisvieraiden jalat.
Joh. 13:1–7 kerrotaan siitä, miten Jeesus vietti pääsiäistä pienen opetuslapsipiirinsä kanssa. Vieraiden jalkojen peseminen heti heidän saavuttuaan oli yleinen tapa ja kuului osana ateriapalveluihin. Ikävä kyllä tässä tapauksessa palvelua ei ollut saatavilla; eikä kukaan paikalla olleista halunnut sitä tarjota. Ainoa, joka oli valmis polvistumaan ja suorittamaan tämän nöyrän palveluksen, oli Mestari.
Antaessaan tämän unohtumattoman esimerkin todellisesta palvelujohtamisesta Jeesus teki opetuslapsille selväksi, ettei kyse ollut vain tuona hetkenä tapahtuneesta asiasta. ”Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.” (Jae 15.) Vastauksena tähän ohjeeseen adventistiuskovat jatkavat toinen toisensa palvelemista ennen Herran ehtoollista pesemällä toistensa jalat.
Täynnä merkitystä
Varmistakaamme, että emme omassa seurakunnassamme menetä tätä rituaalia, joka on niin täynnä merkitystä. Jos sallimme tämän raamatullisen, paljon hengellisiä opetuksia sisältävän määräyksen kadota vähitellen, aiheutamme hengellistä vahinkoa itsellemme.
Jalkojen pesuun liittyy neljä aspektia, joita meidän ei tulisi unohtaa:
1. On kyse kaikkien hyväksymisestä ilman ennakkoehtoja.
Jeesus oli kokenut opetuslastensa kanssa kaikenlaista. Hän tunsi heidät heitä itseään paremmin. Hän oli tietoinen heidän vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Silti hän ei erotellut heitä. Hän pesi kaikkien heidän jalkansa eikä epäröinyt Pietarinkaan kohdalla, vaikka tiesikin tämän vain muutaman tunnin kuluttua kiihkeästi kieltävän hänet. Hän polvistui Juudas Iskariotin edessä täysin tietoisena siitä, että Paholainen oli jo yllyttänyt Juudaksen pettämään hänet (jae 2).
Eikö tämä ole parempaa, mitä saatamme edes kuvitella? Asettaessaan jalkojen pesun hengellisen rituaalin Jeesus kehottaa meitä hyväksymään kaikki ihmiset lähimmäisinämme, ilman ennakkoehtoja. Silloinkaan, kun koemme, etteivät he täytä normejamme, emme saa torjua heitä vaan meidän tulee pyrkiä lähestymään heitä.
2. On kyse aidosta palvelemisesta, joka pikemminkin jalostaa kuin halventaa.
Jeesus ei pannut pahakseen palvelijan rooliin ryhtymistä. Hän ei ollut niin itsetärkeä, että olisi pitänyt mitään tehtävää arvoaan alentavana. Jeesus tiesi aivan hyvin, kuka hän oli, eikä ollut epävarma asemastaan. Hän ”tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen” (jae 3). Vähän myöhemmin kertomuksessa Jeesus sanoo: ”Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen.” (Jae 13.)
Jeesus tiesi siis aivan varmasti olevansa ylimpänä arvojärjestyksessä. Siitä huolimatta hän oli valmis palvelemaan. Palveleminen ei ole useimmille meistä luontaista. Olemme mieluummin niitä. jotka määräävät. Jeesus myöntääkin, että sillä tavalla asiat yleensä maailmassa toimivat. Kuitenkin hän painottaa: ”Niin ei saa olla teidän keskuudessanne.” (Luuk. 22:25, 26.) Tämä on todella vaikuttava opetus monelle meistä varsinkin silloin, kun paikallisen seurakunnan virkailijavalinnat tai piirikunnan, unionin tai pääkonferenssin kokoukset ovat näköpiirissä – tai vaikkapa vain toimiessamme kotona omissa erityisissä rooleissamme. Kertomus opetuslasten jalkojen pesemisestä on suurenmoinen opetus palvelemisesta.
3. On kyse tarpeestamme säännölliseen uudistumiseen.
Jeesuksen ja Pietarin välinen sananvaihto on valaiseva. Ensin Pietari kieltäytyy sallimasta Mestarin pestä hänen jalkojaan. Kun Jeesus sitten selittää hänelle teon merkityksen, Pietari tekee 180 asteen käännöksen ja sanoo: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastaa: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas.” (Joh. 13:8–10.)
Kreikankielisessä alkutekstissä kylpemistä tarkoittava sana lūō on eri sana kuin jalkojen pesemistä tarkoittava sana niptō. Tämä ei ole sattuma, vaan ero tehdään tarkoituksella. ”Te olette puhtaita”, Jeesus sanoo opetuslapsilleen (paitsi hän, joka on tietoisesti päättänyt kavaltaa minut; itse asiassa hän ei enää ole kanssani). Teidät on kastettu ja te olette Jumalan lapsia. Kastetta ei tarvitse toistaa säännöllisin välein. Te tarvitsette kuitenkin säännöllistä uudistumista, joka muistuttaa teitä kasteessa tekemästänne valinnasta. Tämä on jalkojen pesu -käytännön avainmerkitys. Se on elävä muistutus liitosta, jonka teimme Herramme kanssa mennessämme kasteelle.
4. On kyse uskomme horisontaalisen ja vertikaalisen ulottuvuuden yhdistämisestä.
Uskonnossa on sekä horisontaalinen että vertikaalinen ulottuvuus. Usein ihmiset eivät löydä tervettä tasapainoa näiden kahden aspektin välillä. He olettavat, että uskonnollisuuden ydin tarkoittaa kunnollisena ihmisenä elämistä. Toiset sanovat: ”Ei, hyvänä ihmisenä eläminen kuuluu sekulaariin humanismiin; uskontoon liittyy vain suhde Jumalaan.”
Jeesus tahtoo meidän ymmärtävän, että molemmat käsitykset ovat vääriä. Horisontaalinen ja vertikaalinen kuuluvat yhteen. Hän sanoo, että mikäli rakastamme häntä, rakastamme myös toinen toistamme. Kohtaamme hänet kohdatessamme aidosti toisen ihmisen. Jos olemme halukkaita palvelemaan veljiämme ja sisariamme, hän pitää sitä palveluksena itselleen (katso Matt. 25:31–46). Oikeastaan hän sanoo: ”Jos sovitte erimielisyytenne toistenne kanssa polvistuessanne pesemään uskonystävienne jalat, jos osoitatte ja vastaanotatte anteeksiantoa ja sovitusta ihmisten välisellä tasolla, minä osoitan rajatonta anteeksiantoani ja rakkauttani teille.”
Voin vain toivoa, että esittämäni ajatukset haihduttaisivat mahdollisen jalkojen pesuun liittyvän kiusaantuneisuuden. Älkäämme jääkö paitsi tätä mahdollisuutta uudistaa sitoutumisemme Herraamme säännöllisesti.
– Adventist Review / Reinder Bruinsma