Miten Jumala jakaa armolahjojaan ja mitä ne merkitsevät ihmiselle arjen keskellä?
Armolahjoja ei koskaan ansaita, vaan ne saadaan. Palkka ansaitaan, lahjat ovat jotakin ylimääräistä. Niihin liittyy usein yllätys. Hyvä lahja on enemmän kuin olimme toivoneet tai pystyneet kuvittelemaan. Voisikin leikkiä suomalaisilla sanoilla ”armo” ja ”lahja” ja todeta armon aina olevan jotakin, jota ei voi ansaita. Jos armoon sekoitetaan osinkaan ihmisen työtä ja ansiota, se ei ole enää armo. Sama pätee lahjaan. Jos sen hyväksi joutuu tekemään jotakin, jos se ansaitaan, ei kyseessä ole enää lahja. Armolahja sanana merkitseekin lahjaa niin armon kuin lahjankin osalta.
Tämä näkyy myös seuraavassa Raamatun kohdassa, yhdessä tärkeimmistä armolahjojen kuvauksista: “Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi. Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan, joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa niin kuin tahtoo.” (1. Kor. 12:7–11.)
Jumala antaa
Ensimmäinen selkeä ja yleinen Hengen lahjojen vastaanottamisen periaate löytyy sanoista: ”Hän antaa”. Monet uskovat ajattelevat, että on joku määrätty kaava, jonka mukaan näitä lahjoja annetaan. Ehkä niiden saamiseen tarvitaan pitkää harrasta rukousta tai jonkun armoitetun henkilön kosketus. Tällaista yksiselitteistä mallia ei Raamatusta löydy, vaan ”Hän antaa” armolahjat lahjaksi.
Tämä periaate varmistuu, kun katsoo tilanteita, joissa Raamattu kertoo ihmisten saaneen Pyhän Hengen lahjoja. Apostolisessa seurakunnassa jokainen armolahjojen vastaanottotilanne oli erilainen. Yksityisen ja yhteisen rukouksen merkitys armolahjan vastaanottamiselle löytyy helluntaita edeltäneissä tapahtumissa. Opetuslapset pitivät yhtä ja rukoilivat mahdollisesti useita vuorokausia ennen helluntaipäivää, jolloin he saivat Hengen lahjan ja voiman (Ap. t. 1:14).
Toisessa tilanteessa ei kuitenkaan ehditty erikseen rukoilla, kun kuulijat jo saivat armolahjoja tullessaan uskoon kesken Pietarin puheen (Ap. t. 10:44). Meille kerrotaan myös, kuinka muutamat tulivat kääntymykseen, mutta joutuivat odottamaan useita vuorokausia (ehkä viikkoja), kunnes joku Jerusalemista tullut armoitettu henkilö laski kädet heidän päälleen ja rukoili heidän puolestaan. Silloin he saivat Pyhän Hengen lahjan (Ap. t. 8:14–16). Edelleen meille kerrotaan kuinka jo aiemmin Hengen lahjoja saaneet kokoontuivat vainon uhatessa yhteen rukoilemaan ja täyttyivät uudelleen Pyhän Hengen voimalla (Ap. t. 4:23–31).
Voi vain nöyränä todeta, ettei Hengen lahjoja ole tarkoitettu ihmisten hallittavaksi tai jaettavaksi vaan ”Hän antaa”. Jos tämä on sataprosenttisesti totta, täytyy hyväksyä, että se voi tapahtua eri tavoin, eri aikana ja eri paikassa. Tietenkin myös eri ihmisten lahjat ovat erilaisia, niin kuin teksti sanoo. Kaikilla on juuri sitä, mikä on heille sopivaa.
Itse kullekin
Alkukappaleissa lainatussa Paavalin sanassa on toinenkin tärkeä ajatus, jonka monet -uskovat sivuuttavat. Pyhän Hengen lahjat ilmenevät itse kussakin omalla erityisellä tavallaan. Siis kenessä? Kaikissa uskovissa! Sitähän ”itse kussakin” tarkoittaa. Tätä kirjoittaessani mieleeni hiipi epäilys siitä, onko suomen kielen tajuni heikentynyt? Voisivatko sanat tarkoittaa myös jotakin muuta. Turha pelko. Sanat ovat käännös kreikan sanasta hekastos, joka tarkoittaa ”jokaista” tai ”kaikkia.”
Hengen lahjat eivät siis ole harvojen ja valittujen (tai joidenkin mielestä harvojen höyrähtäneiden) etuoikeus. Ne kuuluvat jokaiselle uskovalle. Puhuuhan Paavali hänestä, ”joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa” (1. Kor. 12:6). Korinttilaiskirjettä ei ole osoitettu vain Korintissa asuville, vaan kaikille, ”jotka eri seuduilla, missä asuvatkin, huutavat avukseen Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä samoin kuin me.” (1. Kor. 1:2.)
Ajatus siitä, että lahjat kuuluvat kaikille on joidenkin mielestä vähän pelottava, koska he eivät ole varmoja siitä, ovatko saaneet armolahjan.
Käyttöä varten
Voisiko ihmisellä sitten olla lahja, josta hän ei tiedä tai joka ei ole käytössä? Ehkä vähän samoin kuin lapsenlapselleni tarkoittamani syntymäpäivälahja. Ostin sen käydessäni Thaimaassa, mutta paluumatkalla kävi niin onnettomasti, että lahja tai oikeastaan koko matkalaukkuni jäi Kuala Lumpuriin. Sieltä se lähetettiin Pariisiin, josta se, kun siellä ei tunnettu Finland- tai Pyhtää-nimistä paikkakuntaa, palautettiin takaisin Kuala Lumpuriin. Syntymäpäivä tuli ja meni. Annoimme jotakin muuta, mutta lupailin, että jotakin vielä tulee, jos laukkuni löytyy. Kun laukku lopulta noin kuuden viikon kuluttua löysi Lontoon kautta tiensä minun kannaltani väärään kaupunkiin eli Tampereelle, se oli ylimääräisen Tampereen matkan arvoinen ja myöhäinen syntymäpäivälahjakin päätyi vastaanottajalleen. Minusta kuitenkin tuntui, ettei se enää ollut sama. Lahja jossakin Kuala Lumpurin varastossa ei ole sama kuin lahja omassa käytössä.
Onneksi asiat eivät koskaan toimi näin armolahjojen kanssa. Taivaallinen logistiikka ei sekoita lahjoja vääriin osoitteisiin, eikä Herran armolahjavarastossa myöskään ole nimellä varustettuja perille toimittamattomia lahjoja paketeissa hyllyllä. Jokainen armolahja on lahja vasta sillä hetkellä, kun se otetaan vastaan ja sitä käytetään.
Jos on mahdollista, että Timoteus laiminlöi lahjaansa niin, että Paavali joutui kahteen kertaan häntä muistuttamaan ja kehottamaan puhaltamaan lahja ”täyteen liekkiin” (1. Tim. 4:14; 2. Tim. 1:6), voi muillakin uskovilla olla vajaakäytössä olevia ja ehkä myös tiedostamattomia lahjoja.
Tämän ymmärtämiseksi on myös palattava armolahjojen syvimpään olemukseen. Armolahjat ovat ”yhteiseksi hyödyksi” (1. Kor. 12:7), seurakunnan rakennukseksi (Ef. 4:12) ja Jumalan kirkastamiseksi (1. Piet. 4:11). Kuitenkin aivan yleisesti sekoitamme Hengen lahjat tunnekuohuun, sisäiseen varmuuteen ja innoitukseen tai profeetalliseen ekstaasiin. Tämä on meidän sekoiluamme, ei Raamatun opetus. Kannattaakin miettiä, millaisia asioita armolahjojen joukossa mainitaan ja kysyä, ovatko viisaus, kyky jakaa tietoa, palvelutehtävät kuten apostolin työ, profeetat, opetustehtävä, rohkaiseminen, johtaminen tai vaikkapa köyhien auttaminen tunnehurmiota. Tuskin. Jokainen tuntenee jonkinlaista iloa tai Hengen paloa, kun tekee Jumalan työtä, mutta ne, joille taivaan ovi viimeisellä tuomiolla avataan, saattavat kysyä: Herra, milloin me teimme…? (Matt. 25:34–40.) Sen sijaan ne, jotka tiesivät lahjansa ja muistivat tekemisensä ja ”voimatekonsa”, eivät saaneet kiitosta Herralta (Matt. 7:22).
Täyteen liekkiin
Monet lahjat ovatkin sellaisia, ettei ihminen itse pysty niitä mittaamaan. Onko jonkun viisaus tai opetus pelastavaa? Hän voi vain nöyrästi kiittää Herraa niistä tilanteista, joissa joku kertoo rakentuneensa tai Jumalan kirkastuneen käytettyjen sanojen kautta.
Armolahjat eivät siis aina ole sillä tavoin selviä, että ihminen täysin ymmärtäisi omia lahjojaan. Lahjoja ei kuitenkaan ole tarkoitus löytää armolahjatestien avulla vaan lahjan ”täyteen liekkiin” puhaltamisella (2. Tim. 1:6), mikä tarkoittanee saatujen mahdollisuuksien käyttöä ja rukousta. Armolahjoihinkin pätee yksinkertainen totuus: Joka vähässä on uskollinen, sen Herra panee paljon haltijaksi.
Vain pieni osa lahjoista, ehkä uskon voima, parantamisen, ihmeiden tekemisen lahja tai esimerkiksi kielillä puhuminen saattavat olla sellaisia, että henkilö voi myös itse selvästi tuntea Jumalan olevan lahjansa takana. Useimpia Raamatussa luetelluista lahjoista ihminen itse ei voi mitata eikä selkeästi nähdä, koska niiden kohteena on seurakunta tai toiset ihmiset.
Armolahjat tekevät eläväksi
Mikä uskovan elämässä sitten on erilaista, kun armolahjat vaikuttavat? Ilman armolahjoja jumalanpalvelus ei ole lampaiden ruokkimista vaan vuohien viihdytystä. Ilman armolahjoja kristityt eivät ole maan suolana vaan jotakin muuta. Maan sokeriksi heistä tuskin on, ehkä oikea rinnastus voisi olla pesuvesi. Siinä voi olla paljon volyymia mutta ei mitään hyödynnettävää. Ilman armolahjoja uskovat ovat vain täytteenä, toimittamassa muotomenoja, joiden sisältö on muistomerkkiä vanhoista ajoista.
Armolahjat tuovat kristillisyyteen Jumalan ja tekevät hänestä elävän arkipäivässä. Kristillinen kirkko syntyi armolahjojen voimasta, ja Raamatun mukaan oikea Jumalan työ ei nytkään perustu hyviin toimintasuunnitelmiin ja tehokkaisiin johtajiin vaan siihen, että Herra elää. Muodollinen kristillisyys tai kirkko instituutiona kiinnostaa tuskin ketään. Sen sijaan elävä ja toimiva Jumala kiinnostaa. Armolahjat tuovat Jumalan arkipäivään. Ne lohduttavat surevaa, innostavat haalarit päällä auttamiseen, antavat viisaan ja rakkaudellisen sanan niillekin, joiden maailmankuvaan Jumala ei mahdu. Tätä armolahjat merkitsevät käytännössä.
Kannattaa siis tavoitella (rukoilla) parhaimpia lahjoja (1. Kor 12:31), mutta muistaa, että paras tie niiden vastaanottamiseen on rakkaus (1. Kor. 13:13).
– Nykyaika / Kai Arasola