Kuolema on aina tuskallista. Kristitylle huonot uutiset sisältävät kuitenkin myös hyviä uutisia.
Oli ihan tavanomainen aamu. Nainen nappasi avaimensa, juoksi ovelle, varmisti että hänen viisivuotias poikansa oli turvavöissä etupenkillä, laittoi avaimen virtalukkoon ja valmistautui lähtemään liikkeelle. Yhtäkkiä hän huomasi unohtaneensa käsilaukkunsa, joten hän juoksi takaisin sisälle. Ei-toivottu puhelinsoitto pysäytti hänet niille sijoilleen. ”Selviydyn tästä tuossa tuokiossa”, nainen ajatteli ja lopetti puhelun niin lyhyeen kuin mahdollista.
Juostessaan takaisin ulos hän kauhistui huomatessaan, että auto oli ajanut hänen poikansa ylitse. Ilmeisesti lapsi oli onnistunut irrottamaan turvavyönsä, siirtymään ajajan paikalle ja käynnistämään auton. Kun auto alkoi liikkua, lapsi joutui todennäköisesti paniikkiin ja hyppäsi ulos. Nainen soitti välittömästi apua, mutta oli jo liian myöhäistä. Seuraavat päivät tuntuivat surevasta äidistä loputtomalta painajaiselta. Kaiken lopullisuus tuntui tekevän pilkkaa hänen tuskastaan.
Kirjassaan The Healing Path (Parantava polku, ei suom.) kristitty terapeutti Dan Allender päättää kertomuksen seuraavasti: ”Kaksi vuotta onnettomuuden jälkeen nainen voi jo paljon paremmin, mutta kärsi edelleen pahoinvoinnista ja syyllisyydentunteista. Hänen avioliittonsa oli hajoamaisillaan, ja hän söi jatkuvasti masennuslääkkeitä.
Hänen kertomuksensa ja hänen silmiinsä asettunut suru järkyttivät minua. Erityisesti yksi kommentti pelästytti minut: ’Kiitos, että kerroitte minulle, ettei kärsiminen ole väärin.’ Kaikki muut toivoivat hänen voivan hyvin ja jatkavan elämäänsä.
Nainen kertoi, että hän oli itse aiemmin suhtautunut samalla tavalla niihin, jotka olivat kokeneet traagisia menetyksiä. Hän ei ollut ymmärtänyt sen tuskan syvyyttä, jonka kanssa he painiskelivat. Nyt hän ymmärsi. Haikeasti hän lisäsi: ’Minulle ei koskaan tullut mieleenkään, että murhenäytelmä voisi osua omalle kohdalleni.’”
Monesti odottamattomien murhenäytelmien kohdalla ihmettelemme, missä Jumala on, kun tällaista tapahtuu? Erityisesti katastrofeissa, kuten maanjäristyksissä Jumala saa syyt niskoilleen eikä häntä juurikaan kiitetä. Luonnonkatastrofeja saatetaan nimittää ”Jumalan teoiksi”. Ihmeelliset eloonjäämistarinat puolestaan ovat ”hyvää tuuria”.
Jumala ei ole syypää
Jumala ei kuitenkaan suunnitellut kärsimystä lastensa osaksi luodessaan elämän Maa-planeetalle. Kuolema ja kärsimys ilmaantuivat ihmiskunnan elämään, kun Aadam ja Eeva hyväksyivät vihollisen tarjouksen niin sanotusta paremmasta elämästä (ks. 1. Moos. 3:1–19). Siitä huolimatta, että kuolema tuli synnin palkkana jokaisen ihmisen kohtaloksi, Jumala keksi keinon palauttaa meille ikuisen elämän Poikansa uhrin välityksellä. Hänen suunnitelmansa toisi ikuisen elämän hävittäen synnin ja varjellen täydellisesti hänen lapsiaan Paholaiselta, synnin ja kuoleman alkuunpanijalta (Room. 6:23; Nah. 1:9).
Jumala tiesi, että voidakseen olla ikuisesti vapaa kapinasta hänen lakejaan vastaan, maailmankaikkeus tarvitsisi pitkän ajan. Sen tulisi vakuuttua siitä, miten kauhea asia Paholaisen aloittama kapina on ja minkälaisia seurauksia siitä on. Sitten, kun maan lapset olisi lopulta pelastettu, he eivät enää koskaan haluaisi tehdä kokeiluja synnillä.
On siis tärkeä ymmärtää, että vaikka meidän kokemallemme kärsimykselle ja kuolemalle onkin syynsä, ne eivät ole Jumalan aiheuttamia.
Hyvä uutinen on, että Jumala on kanssamme vaikeissakin oloissa. Kun kuolema tulee meidän lähellemme, meillä on Vapahtaja, joka kykenee ymmärtämään sen aiheuttaman menetyksen. Jeesus haluaa lohduttaa ja tukea meitä myös sellaisen tuskan keskellä, joka uhkaa nielaista meidät (Joh. 14:18). Raamattu kertoo, että ”Jeesus itki” menettäessään ystävänsä (Joh. 11:35). Hän, jota nimitettiin ylösnousemukseksi ja elämäksi, itki ennen kuin herätti ystävänsä Lasaruksen kuolleista. Hän suri kuoleman vääryyttä.
Meidän rakkaamme nukkuvat
Katsoessamme kertomusta Lasaruksen herättämisestä tarkemmin huomaamme jotakin hyvin silmäänpistävää. Jeesus tiesi ystävänsä olleen sairaana jo useita päiviä, mutta siitä huolimatta Jeesus päätti olla kiirehtimättä ja jäi edelleen parantamaan muita. Opetuslapset huolestuivat ja kyseenalaistivat Jeesuksen rakkauden. Kuullessaan uutisen Lasaruksen kuolemasta he menettivät kaiken toivonsa. Raamattu sanoo, että kun Jeesus kuuli ”Lasaruksen sairastavan, hän viipyi vielä kaksi päivää siellä, missä silloin oli, mutta sanoi sitten opetuslapsilleen: ’Nyt lähdemme takaisin Juudeaan.’” Jeesus selitti opetuslapsilleen: ”’Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet.’ Opetuslapset sanoivat: ’Herra, jos hän nukkuu, hän paranee.’ – – Siksi Jeesus sanoi suoraan: ’Lasarus on kuollut.’” (Joh. 11:6, 7, 11–14.)
Tämä ei suinkaan ollut ainoa kerta, kun Jeesus vertasi kuolemaa uneen
Matteus, Markus ja Luukas kertovat myös toisesta kuolleista herättämisestä. Tällä kertaa oli kysymys Jairos-nimisen miehen 12-vuotiaasta tyttärestä, joka oli vakavasti sairas. Jairos kääntyi epätoivoisena Jeesuksen puoleen, ja tämä suostui lähtemään hänen kotiinsa. Kansanjoukko kuitenkin yritti estää Jeesusta menemästä Jairoksen kotiin. Lopulta sanansaattaja tuli toivottoman uutisen kera: ”Älä enää vaivaa opettajaa, on liian myöhäistä, tyttäresi kuoli jo” (ks. Mark. 5:35). Tungeksivasta ihmisjoukosta huolimatta Jeesus katsoi Jairosta ja sanoi: ”Älä pelkää, vaan usko.” (Jae 36.) Jeesuksella oli suunnitelma!
Saavuttuaan Jairoksen talolle, Jeesus sanoi: ”’Miksi te noin hälisette ja itkette? Ei lapsi ole kuollut, hän nukkuu.’ Jeesukselle naurettiin.” (Jakeet 39 ja 40.) Jairoksen ”ystävät” nauroivat, koska he eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoihin sisältyvää syvällistä ja lohduttavaa viestiä kuolemasta.
Raamattu kertoo, että ”kuolleet eivät tiedä mitään” (Saarn. 9:5) ja että sinä päivänä kun he kuolevat, heidän ”hankkeensa raukeavat” (Ps. 146:4). Jeesus paljastaa meille näissä kahdessa tapauksessa, että kuolema on vain rauhallista unta, tiedotonta ylösnousemuksen odotusta. Raamattu kertoo myös, että osa ihmisistä herätetään ensimmäisessä ylösnousemuksessa henkiin ja osa kohtaa tuomion toisessa ylösnousemuksessa (ks. Ilm. 20:6). Onneksi tuo päätös riippuu armollisesta Jumalasta, joka ei halua kenenkään tuhoutuvan (ks. 2. Piet. 3:9). Vain hän voi lukea ihmisen sydämen tämän viimeisinä hetkinä. Me emme voi tuomita – emme silloinkaan, kun ihminen on näyttänyt elävän täysin Jumalan tahdon ulottumattomissa. Mikä lohtu onkaan tietää, että rakkaamme eivät kuolemansa jälkeen pala helvetin tulessa – tai joudu katselemaan, miten me maan päälle jääneet kärsimme ilman heitä. He yksinkertaisesti lepäävät, kunnes Jumala kutsuu heitä viimeisen kerran.
Me tapaamme jälleen
Jeesus on todistanut olevansa Elämänantaja. Siksi voimme elää siinä toivossa, että saamme kerran kohdata rakkaamme. Steven Curtis Chapman tietää, mitä on menettämisen tuska ja jälleennäkemisen toivo. Muutama vuosi sitten hän menetti viisivuotiaan tyttärensä Marian traagisessa onnettomuudessa. Ilmeisesti hän jäi peruuttavan maasturin alle. Tämä tapahtui ihmisille, jotka olivat tehneet lähetystyötä kiinalaisissa orpokodeissa. Miten voi olla oikeudenmukaista, että toisten lapsia auttavat ihmiset menettävät oman lapsensa?
Chapman ja hänen vaimonsa varmasti lamaantuivat surusta, mutta he luottivat Jumalaan, vaikka eivät ymmärtäneet miksi onnettomuus oli kohdannut heitä.
Pian menetyksen jälkeen Chapman sävelsi laulun ”Beauty will rise”, joka osoittaa, kuinka syvästi sielu voi ikävöidä rakkaiden jälleennäkemistä:”Kauneus versoo – – tuhkan keskeltä. Sillä me tiedämme, että aamun myötä tulee ilo… aamun myötä.”
Psalmista kirjoittaa: ”Illalla on vieraana itku, mutta aamulla ilo.” (Ps. 30:6.) Ahdistuksen yön päätyttyä koittaa siunattu ylösnousemuksen aamu. Kerran Jumala ennallistaa kauneuden ja ilon ja me saamme kohdata rakkaamme. Silloin me siirrymme sinne, missä ei enää koskaan koeta kuoleman tuskaa.
Meille on luvattu, että Jumala ”pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:4.) Silloin Jumala tuhoaa lopullisesti synnin ja Paholaisen eikä viimeistä vihollista – kuolemaa – ole enää (ks. 1. Kor. 15:25, 26). Jumalan hyvyys saa täydellisen voiton pahuudesta. Silloin kiirii kaikkialle huuto: ”Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema?” (Jae 55.)
Kuinka ihana aamu se tuleekaan olemaan!
– Signs of the Times / Joy Wendt