”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä! Hän antaa minulle toivon. – – Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme.” (Ps. 62:6, 9.)
Psalmin kirjoittaja kehottaa meitä hiljentymään Jumalan edessä. Miksi? Ihmisen sisäisesti hiljentyessä hän on herkempi kuulemaan Jumalan puhetta. Tätä Jumalan äänen kuiskausta me kaipaamme ja tarvitsemme viettäessämme ns. hiljaista viikkoa, jonka suuria aiheita ovat Kristuksen kärsimys, ristiinnaulitseminen, kuolema ja ylösnousemus.
Mikä on sen ihmisen osa, joka on eläessään pannut kaiken toivonsa ikiaikojen Jumalaan? Profeetta Jeremian kautta Jumala itse vakuuttaa meille seuraavaa: ”Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois.” (Jer. 3:19 VKR.) Jumala odottaa tätä hetkeä, jolloin hän saa meidät maan tomun lapset asettaa vihdoin lastensa joukkoon ja antaa meille sen suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Tämä kaikkien aikojen suurin tapahtuma antaa vielä odottaa itseään, sillä se toteutuu lopullisesti vasta silloin, kun Kristus tulee takaisin.
Suru- vai voittojuhla
Kuolema, vaikka siihen jossain määrin osaisikin varautua, on odottamaton ja kutsumaton vieras, sillä se jättää sukuun, ystäväpiiriin ja seurakuntaan tyhjän paikan, koska lähellämme elänyt ihminen on peruuttamattomasti pois. Emme enää voi kuulla hänen ääntään, emmekä kohtaa hänen katsettaan. Emme voi osoittaa hänelle rakkautta ja huolenpitoa, kuten tähän asti.
Kuitenkin apostoli Paavali toteaa, että Kristuksen yhteydessä vaeltaneelle ihmiselle ”kuolema on voitto”. Kirjeessään filippiläisille hän sanoo: ”Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto.” (Fil. 1:21.) Uskovan ihmisen hautajaistilaisuudessa ollaan surujuhlassa vain siksi, että hän on pois keskuudestamme. Ikuisuuden näkökulmasta katsottuna olemme itse asiassa kokoontuneina hänen voittojuhlaansa. Ihminen on saavuttanut elämässään kaikkein tärkeimmän, kun hän on löytänyt turvan ikiaikojen Jumalassa. Jeesus sanoo: ”Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta.” (Joh. 10:28.)
Kuoleman arvoituksellisuus
Huolimatta siitä, että elämän ja kuoleman arvoituksia on pohdittu tuhansia vuosia, ne ovat yhä salaisuuksia miljoonille ihmisille. Miten usein nousevatkaan sisimmästä polttavana kysymykset: Mistä olen tullut? Miksi elän täällä? Mikä on elämäni perimmäinen tarkoitus ja päämäärä? Senkö takia me synnymme, että hetken elämme, kärsimme ja taistelemme olemassaolostamme vain kerran kuollaksemme? Minne todella joudumme, kun kuolemme? Mitä on kuoleman porttien tuolla puolen? Kuoleman, joka tekee tyhjäksi mielen ja ruumiin voimat, joiden kehittämiseen on tarvittu koko elinikä! Onko kuolema todella kaiken loppu vai onko sen takana olotila, jossa nämä voimat jatkuvasti kasvavat ja kehittyvät?
Näihin kysymyksiin etsimme turhaan vastausta inhimillisistä lähteistä. Ihmisviisaus vaikenee tällaisten kysymysten edessä! Ajattelijat, kirjailijat, tiedemiehet ja valtiomiehet ovat näissä asioissa yhtä avuttomia kuin kuka tahansa meistä. Turvallisinta onkin kääntyä pohdinnoissaan pyhän kirjan puoleen. Raamattu kertoo aiheesta selvästi ja kauniisti, vakuuttavasti. Jeesus Kristus, joka on kuollut ja noussut ylös, joka elää ikuisesti ja jolla on kuoleman ja tuonelan avaimet, puhuu sen sivuilla. ”Jeesus sanoi: ’Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin – –. ’” (Joh. 11:25.) Kristinuskon erilaisuus ja siihen sisältyvän voiman salaisuus on siinä, että Jeesuksen hauta Palestiinassa on tyhjä. Hän on noussut ylös. Hän on kuoleman voittaja.
Kuolleiden tila Raamatun mukaan
Jobin kirjassa, jota monet pitävät Raamatun vanhimpana kirjana, esitetään seuraava retorinen kysymys: ”Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” (Job 14:14.) Tähän kysymykseen Raamattu, Jumalan oma sana, antaa selkeän ja varman vastauksen: ”Mutta sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan, ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.” (Jes. 26:19.)
Kuoltuaan ihminen nukkuu rauhallista tiedotonta kuoleman unta maan kätkössä siihen asti, kunnes Jeesus Kristus, kuoleman voittaja, on hänet herättävä ylösnousemusaamuna. Tätä merkitsee aito ylösnousemustoivo; toivo, joka valaisee haudan pimennon tälläkin hetkellä.
Jeesus vertasi tätä ajallista kuolemaa Lasaruksen herättämisen yhteydessä unitilaan. Hänhän sanoi: ”’Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet.’ Opetuslapset sanoivat: ’Herra, jos hän nukkuu, hän paranee.’ Jeesus tarkoitti sitä, että Lasarus oli kuollut, mutta opetuslapset luulivat hänen puhuvan tavallisesta nukkumisesta. Siksi Jeesus sanoi suoraan: ’Lasarus on kuollut.’” (Joh. 11:11–14.)
Olkoonpa ihminen vuoden tai tuhat vuotta haudan kätkössä, hän ei tiedä mitään tästä ajasta. Se on kuin ei mitään. Raamattu kertoo asiasta suoraan: ”Elävät tietävät sen, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään.” (Saarn. 9:5.) ”Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa [eli haudassa], jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta.” (Saarn. 9:10.) Heidän viimeistä tietoista hetkeään maan päällä seuraa välittömästi hetki, jolloin he palaavat tietoisuuteen ja näkevät Jeesuksen tulevan alas taivaasta.
Ylösnousemustoivo
Rakkaudesta, joka on kuolemaakin väkevämpi, apostoli Paavali kirjoittaa seuraavaa: ”Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 8:37–39.)
Ihana ylösnousemustoivo ja siihen liittyvä Jumalan valtava rakkaus ovat niitä asioita, jotka ylittävät meidän rajallisen käsityskykymme. Toisaalta juuri nämä tosiasiat tuovat elämäämme kaivattua uutta rohkeutta ja kenties aivan ennen kokemattomia henkisiä voimavaroja katsoessamme tuohon odotettuun ja kaivattuun ylösnousemusaamuun.
Hautaan siunatessaan pappi lausuu seuraavat sanat: ”Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman. Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.” Tämä lause on yhtenevä muun Raamatun opetuksen kanssa: ”Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu.” (1. Moos. 3:19.) ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.” (Saarn. 12:7.) Täällä maan päällä meitä koskettaa katoavaisuus, mutta tänne ulottuu myös lupaus elämästä ja ylösnousemuksesta. Siitä on vahvana takeena Vapahtajamme ylösnousemus ja se, että hän elää aina ja ikuisesti.
Armousko ja ylösnousemususko
Kristinusko on armouskoa ja ylösnousemususkoa. Armousko on viittaus siihen, että Kristus Golgatan keskimmäisellä ristillä sovitti meidän syntimme, joten meillä on lupa uskoa Jeesuksen sovintoveressä syntimme anteeksi saaduiksi. Ylösnousemisusko on viittaus siihen, että Jeesus kolmantena päivänä nousi kuolleista ja kukisti näin kuoleman vallan. Uskoessamme ylösnousseeseen Kristukseen meitäkin odottaa ylösnousemusaamu Kristuksen tullessa takaisin, jolloin hän herättää meidät kuoleman unesta katoamattomuuteen. Tämä edellyttää tietenkin meidän henkilökohtaista valintaamme tässä ajassa Kristuksen puolelle.
”Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan. – – Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:14, 16–18.)
Ota armo vastaan
Milloin meidän on tehtävä valinta, jos tahdomme olla perillä Jumalan valtakunnassa? Silloin, kun olemme vielä elossa tässä armonajassa. ”Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo: – Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6: 1, 2.) ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16 VKR.)
Rohkaiskoon sinua kiireisen elämän arjessa tietoisuus siitä, että saamme palvella hyvää Jumalaa, joka suunnattomasti rakastaa meitä!
– Nykyaika / Simo Vehkavuori