Jeesus antaa parhaan mahdollisen avaimen Vanhan testamentin ymmärtämiselle.
Ikä alkoi hidastaa vanhaa ateistia. Työ, perhe ja politiikka olivat antaneet hänen elämälleen sisällön ja suunnan. Nyt kahdeksankymmentä vuotta oli takana ja vauhti alkoi hidastua. Hän oli aina pitänyt lukemisesta, ja nyt, kun näkö ja aivot olivat vielä kohtuullisessa kunnossa eivätkä kiireet estäneet, hän luki kaiken, mitä sai käsiinsä. Kodin pieni kirjahylly oli pian käyty läpi. Koska kunnan kirjasto oli turhan kaukana, lukeminen jatkui muutamalla perintölahjaksi vanhemmilta saadulla hengellisellä kirjalla. Yksi niistä sytytti uuden kipinän hänen sisällään. Mies tuli herätykseen ja kiinnostui myös Raamatusta, jota alkoi lukea läpi.
Olin tuntenut hänet vuosia, mutta nyt ensimmäistä kertaa hän halusi keskustella sekä kysyä uskosta ja Raamatusta. Vanha testamentti oli jollakin tavalla hämmentänyt häntä. Hengellisiin kirjoihin oli Raamatusta valittu yksi kaunis teksti sieltä ja toinen täältä, mutta Raamatun luku oli täyttä tavaraa, eikä tuntunut helpolta. Hän ihmetteli, kuinka Israelin vaellus ei ollutkaan riemukasta voittokulkua Herran yhteydessä ja kuinka monet kohdat eivät kuvanneet rakastavaa ja armollista Jumalaa. Yritin selvittää asioita parhaani mukaan. Onneksi tämä mies oli ahkera lukija ja pääsi pian Vanhan testamentin puolelta evankeliumeihin ja Paavalin kirjeisiin, jotka saivat palat loksahtamaan kohdalleen ja toivat vastaukset kysymyksiin. Elämänsä viimeiset viisitoista vuotta hän iloitsi armosta ja ikuisen elämän toivosta taivaan Isän lapsena.
Monet muutkin ovat kokeneet Vanhan testamentin vaikeana kirjana. Kristityt kyllä tunnustavat sen Jumalan sanaksi, mutta heitä hämmentää se, ettei sieltä helposti löydy tietoa Kristuksesta tai Jumalan anteeksiannosta ja pelastustahdosta. Sen sijaan sieltä tuntuu löytyvän runsaasti vaikeita tai jopa loukkaavilta tuntuvia tekstejä toisin kuin evankeliumeista tai muualta Uudesta testamentista.
Jeesuksen tulkinta
Jeesus antaa parhaan mahdollisen avaimen Vanhan testamentin ymmärtämiselle. ”’Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.’ Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.” (Luuk. 24:25–27.) Vanha testamentti oli Jeesuksen ja apostolien Raamattu. He näkivät sen kirjana, joka todistaa Jeesuksen olevan Messias ja antaa perustuksen sille evankeliumille ja armolle, jonka Uuden testamentin lehdiltä löydämme.
Se, että Jeesus näki itsensä ”kaikissa” Vanhan testamentin kirjoituksissa asettaa itse asiassa eteemme suuren haasteen. Meitä kutsutaan löytämään Vanhaan testamenttiin uusi näkökulma, joka muuttaa sen lait ja kertomukset evankeliumiksi. Jeesuksen tavalla luettuna Vanha testamentti ei ole kuivaa erämaavaellusta. Hän jopa sanoo, että jos ihmiset uskoisivat Moosesta, he uskoisivat myös häneen, koska Mooses kirjoitti hänestä (Joh. 5:46). Mitään Vanhasta testamentista ei ole ymmärretty oikein, ellei sitä nähdä Golgatan ristin antamassa valossa.
Vanhan testamentin Messias
Tutuin tapa etsiä Kristusta Vanhasta testamentista lienee tutkia profetioita. Tiedämme Miikan ennustaneen Messiaan syntymisen Betlehemissä (Miika 5:1) tai Jesajan antaneen lupauksen lapsesta, joka tuo pimeydessä vaeltavalle kansalle toivon (Jes. 8:23–9:6). Innokkaimmat ovat löytäneet tällaisia profetioita yli kolmesataa, vähän varovaisemmin Raamattua tulkitsevat 30–40 selkeää messiaanista tekstiä, lupauksia, jotka ovat tärkeitä, ei vain kristityille vaan myös juutalaisille.
Profeetallisten tekstien tulkinta ei aina ole yksinkertaista, mutta tässä kirjoituksessa ne sivuutetaan tällä lyhyellä maininnalla, koska tarkoitus on esitellä erilaisia kristuskeskeisiä tulkintalinjoja avuksi Vanhan testamentin lukemiseen.
Toinen tuttu teema on nähdä Kristus Vanhan testamentin uhreissa ja pyhäkköön liittyvissä esineissä tai toimituksissa. Johannes Kastaja esittelee Kristuksen Jumalan Karitsana, ”joka pois ottaa maailman synnin” (Joh. 1:29) ja Paavali puolestaan kuvaa hänet jo teurastettuna pääsiäislampaana (1. Kor. 5:7).
Uhrijärjestelmä ja ainakin pääsiäisjuhla nähdään esikuvana Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta. Jotkut haluavat viedä tämän symboliikan pitemmälle ja opettavat, että myös pyhäkön malli, rakenteet ja esineet kertovat salaisuuksia Kristuksesta. Parhaimmillaan, tai ehkä pitäisi sanoa, pahimmillaan, tällaisesta tulkinnasta tehdään salatiedettä, jossa jokaiselle värille ja muodolle etsitään vertauskuvallinen merkitys. Esimerkiksi alttarissa on neljä sarvea ja tehdään olettamus, että Kristus naulittiin neljällä naulalla ristille. Kaikkein pyhin on kuution muotoinen kuten myös uusi Jerusalem, Jumalan tuleva asuinpaikka. Temppelin punaisissa väreissä on nähty kuva joko ihmisten veriruskeista synneistä tai Kristuksen verestä, joka ne puhdistaa. Sinisissä väreissä on puolestaan nähty vertaus Jumalan laista.
Omalla tavallaan tällainen tulkinta on kiehtovaa, mutta sillä on vaara muuttua raamattualkemiaksi, mielikuvitusteologiaksi, jossa kaikesta yritetään tehdä kultaa, ilman, että merkitykselle löytyy selkeä Raamatun antama vahvistus.
Pidänkin parhaana yksinkertaista ja siksi erinomaisen tylsää tulkintalinjaa. Malli tähän löytyy Uudesta testamentista: Uhrit kuvaavat Kristusta. Pääsiäislammas kuvaa Kristusta. Pappi ja ylipappi kuvaavat Kristusta. Temppelin osia erottava väliverho kuvaa Kristusta. Temppelin lampun valo kuvaa Kristusta, samoin kuin näkyleipäpöydän leipä. Luetteloa voi jatkaa ja näihin rinnastuksiin löytyy jopa Raamatun tekstejä tueksi. Uusi testamentti siis opettaa soveltamaan pyhäkön esikuvia suoraan Kristukseen ilman mitään monimutkaisia yksityiskohtia. Onneksi tähän tautologiseen tulkintamalliin saadaan pientä vaihtelua silloin, kun Uusi testamentti niin osoittaa.
Kun on puhe pyhäkön juhlakalenterista, vanha kristillinen näkökulma on pitää kevään juhlia, happamattoman leivän juhlaa, pääsiäistä ja viikkojuhlaa esikuvina Jeesuksen ensimmäisestä tulosta, ja syksyn juhlia, suurta sovintopäivää ja lehtimajanjuhlaa kuvauksena Jeesuksen toiseen tulemukseen liittyvistä tapahtumista. Tulee kuitenkin muistaa, että kaikki pyhäkön toimituksiin, uhreihin, esineisiin tai juhliin liittyvä on vain varjo tai kuva Kristuksesta ja pelastussuunnitelmasta (Kol. 2:17; Hepr. 8:5; 9:23, 24; 10:1). Varjo ei voi olla tärkeämpi kuin todellisuus. Esikuvan täyttymys on aina suurempi kuin malli. Kuva ei voi olla parempi kuin täyttymys. Siksi Jeesus on ”enemmän kuin temppeli” (Matt. 12:6). Vertauskuvat eivät saa rajoittaa Uuden testamentin opetusta tai nousta sen yläpuolelle.
Uskovilla on lupa käyttää mielikuvitusta ja nähdä Kristus niidenkin symbolien täyttymyksenä, joita Raamattu ei selitä. Hän voi olla vaskimeren puhdistava elävä vesi tai pyhäkön rakenteiden kulta tai suitsutusalttarin hyvä tuoksu. Kuitenkin aina, kun mennään yli sen, minkä Raamattu selkeästi sanoo, on paras esittää asia nöyryydellä ja pilke silmäkulmassa.
Henkilöt, tapahtumat
Teologiassa vertauskuvien tulkintaa kutsutaan typologiaksi. Vaikka siitä löytyy runsaasti esimerkkejä Raamatun sisältä, se ei ole tätä nykyä suosittu teologinen tutkimusalue. Ehkä liian moni kirkkoisistä tai myöhäisemmistä kristityistä antoi mielikuvituksensa laukata tulkintoihin, jotka nyt tuntuvat huvittavilta.
Typologia ei liity vain pyhäkön symbolien tulkintaan vaan sillä tarkoitetaan kaikenlaisia asioita, tapahtumia tai jopa henkilöitä, joita voidaan pitää esikuvallisina. Itse asiassa Paavalia voi kiittää siitä, että sanasta typologia on tullut teologinen termi. Hän kirjoittaa, kuinka Aadam oli ”esikuva” (kreikaksi typos) siitä, mikä oli tuleva (Room. 5:14).
Hyvä esimerkki tällaisesta esikuvallisuudesta löytyy niin kutsutusta Daavidin lupauksesta (2. Sam. 7:12–16). Daavidille annetaan lupaus, että hänen poikansa rakentaa Jumalalle huoneen. Tämä toteutui kirjaimellisesti, kun Salomo rakensi temppelin. Lupauksessa on kuitenkin sellaista, mitä ei voi sanatarkasti soveltaa Salomoon vaan Kristukseen. Salomon valtaistuin ei kestänyt ”vahvana ikiaikoihin asti” (2. Sam. 7:13, 16), Kristuksen kestää. Tähän Uusi testamentti viittaa, kun siellä toistuvasti sanotaan Jeesuksen olevan ”Daavidin poika” (esim. Mark. 10:47; 12:35).
Jotakin Kristuksesta on nähty monessa Raamatun henkilössä, esimerkiksi Aadam, Abel, Melkisedek, Iisak, Joosef, Mooses, Joosua tai vaikka Serubbabel. Jotkut profeetoista voidaan liittää samaan luetteloon. Kaikkien elämästä löytyy Kristukseen rinnastettavissa olevia yksityiskohtia.
Typologia ei kuitenkaan rajoitu henkilöihin. Jeesus itse ottaa Joonan meripedon vatsassa viettämät kolme päivää esikuvaksi hautaamisestaan. Paavali viittaa Kristukseen kalliona, josta vuoti janoiselle kansalle vettä (1. Kor. 10:4). Punaisen meren ylitystä hän vertaa kasteeseen (1. Kor. 10:2) ja erämaassa kansaa ravinnut manna oli hänen mielestään leipää, joka kuvasi Kristusta (1. Kor. 10:3).
Tämä avaa uuden rikkaan alueen tutkittavaksi. On kuitenkin tärkeä pitää mielessä, että vaikka tällaiset vertauskuvat ovat osa Raamattua, niistä löytyy yksityiskohtia, joita ei voi soveltaa. Inhimillinen malli tai tapahtuma on puutteellinen, Kristus on täydellinen. Tulkinnassa tarvitaan siksi nöyryyttä, eikä vertauskuvia kannata lukea kuin ne olisivat edeltäpäin kirjoitettua historiaa.
Raamatun ydin
Vaikein ja samalla ehkä tärkein tulkintatapa Vanhan testamentin ja koko pelastussanoman avaamiseksi on katsoa Raamattua pelastushistoriallisena kokonaisuutena. Lähtökohtana on luottamus siihen, että Raamattu on annettu meille juuri siinä muodossa kuin Jumala on sen tarkoittanut ja että Raamatun kertomusten, kuvausten, lakien ja profetioiden taustalla on suuri kaiken kattava kertomus, pelastussuunnitelma. Sopiva nykyaikainen termi on metakertomus, kertomus joka kokoaa yhteen kaikki pienemmät kertomukset.
Tähän suureen kertomukseen pääsee kiinni vain niin hyvällä Raamatun tuntemuksella, että voi löytää pelastushistorian suuret käännekohdat, esimerkiksi: luominen, syntiinlankeemus, Abrahamin ja Israelin valinta, liitto, kuninkuus, pakkosiirtolaisuus ja paluu, sovitus Kristuksessa, kristillinen kirkko ja helluntai, Jeesuksen paluu, ylösnousemus, tuomio, ikuinen elämä. Jos tapahtumat valitaan oikein, jokainen Raamatun teksti sopii kuvaamaan jotakin kohtaa tästä suuresta kertomuksesta – yksi teksti kuvaa synnin pahuutta, toinen pelastuksen suuruutta, kolmas tuomiota, neljäs Hengen työtä seurakunnassa jne. Jokaiselle tekstille on oma paikkaansa ja kaikki liittyy Kristukseen, kun kaikesta tulee osa pelastussuunnitelman kuvausta.
Raamatun avaintapahtumien etsiminen ja yksittäisten tekstien sovittaminen tähän suureen kertomukseen on vaativa tapa lukea Raamattua. Se voi kuitenkin kääntää koko pitkän Vanhan testamentin historian Jumalan pelastustyöstä kertovaksi seikkailuksi, suureksi taisteluksi Jumalan ja hänen armoaan ja rakkauttaan vastaan taistelevien voimien välillä. Tällä tavoin vaikeatkin Raamatun kohdat voivat avata jotakin Kristuksen tuoman pelastuksen suuruudesta.
Tämä ei ole helppo tie lukea Raamattua. Yliopistossa kirjallisuutta opiskeleva nuori joutui ottamaan kurssin Shakespearen näytelmistä. Hän oletti aiheen edustavan tylsyyden huippua. Vanhaa kieltä vanhoissa raameissa. Hän ei ollut varma, halusiko hän tietää niin paljon maailmasta 400 vuotta sitten. Kurssin päättyessä hän totesi pelkonsa aiheettomaksi. Hän oli oppinut enemmän omasta ajastaan kuin menneestä. Hän ymmärsi Shakespearen nerouden piilevän taidossa kuvata syvällisesti ihmistä ja elämää sekä tajusi ihmisten vieläkin olevan samanlaisia.
Sama pätee Raamattuun. Sen jokainen kertomus kuvaa jotakin kulmaa ihmisestä, ihmisen pelastustarpeesta tai Jumalan armon muuttavasta voimasta. Ne ovat kaikki palasia Raamatun suuressa kertomuksessa, joka huipentuu Kristukseen.
– Nykyaika / Kai Arasola