Luominen on Jumalalle helppoa; hän sanoo, ja tulosta syntyy. Koko kristillinen jumalakäsitys nousee luomisesta. Jumala on kaikkivaltias, hänen voimansa on absoluuttinen.
Luomiskertomus sopii hyvin Raamatun alkuun. Se kertoo oleellisen maailmasta, ihmisestä ja Jumalasta. Jos uskoo luomiseen, uskoo siihen, että kaikki on Jumalalle mahdollista. Jumala on rakkaus. Hän luo vapaasta tahdostaan koska haluaa jakaa. Se on rakkautta. Hän luo kaiken hyväksi. Sekin on rakkautta.
Maailma lähtee tyhjästä ja kaoottisesta ja etenee päivä päivältä kohti järjestystä, kohti maailmaa, joka on hyvä ympäristö ihmiselle ja koko luomakunnalle. Jumala pitää huolta luomakunnastaan. Vieläkin Jumala toimii samoin, kun hän tekee työtään ihmisen sydämessä. Ihmisen elämä uudistuu, siirrytään kaaoksesta kohti järjestystä. Kaikki Jumalan työt ovat hyviä!
Luomistyö osoittaa myös, että Jumala on kaiken sen yläpuolella, mitä maailmasta tai maailmankaikkeudesta voimme havainnoida. Se osoittaa meille hyvin vahvasti, että kaikki uskonnollinen palvonta, kiitos tai kunnioitus kuuluu yksin hänelle. Ei ole mitään luotua, jota meidän pitäisi palvoa. Jumala on kaiken luodun yläpuolella. Kaikki edellä mainituista opetuksista toistuvat kerran toisensa jälkeen keskeisinä ydinasioina Raamatussa. Siksi luomiskertomusta voi hyvästä syystä kutsua portiksi Raamattuun.
Elämän perustarpeet
Ensimmäinen mielenkiintoinen piirre luomiskertomuksessa on se, kuinka tavallisten asioiden alkua siinä kuvataan. Kun tapaat ystävän, saatat sanoa: ”Hyvää huomenta” tai: ”Hyvää päivää”. Sitten jutustelette säästä, ruoasta, työstä, hyvinvoinnista, aikaan, menneeseen tai tulevaan liittyvistä asioista. Kaikki yksinkertaisia arkisia asioita, joiden alku luomiskertomuksessa kuvataan. Siinä kerrotaan, kuinka tehtiin päivä, miten alettiin saada ruokaa. Ihmiselle annetaan työ, tehtävä ja niin edelleen. Tällainen näkökulma luomiskertomukseen saattaa tuntua lapselliselta tai merkityksettömältä, mutta historiallisesti se on kaikkea muuta.
Voi hyvällä syyllä väittää luomiskertomuksen olevan neron työtä. Sen ainutlaatuisuus on juuri edellä mainittujen yksinkertaisten elämän perusasioiden kuvauksessa. Tämä avautuu vain sille, joka käy läpi muita vanhoja luomiskertomuksia. Niissä kuvataan suuri alkumuna, kuohuva alkumeri tai jumalten sota. Tyypillistä antiikin luomiskertomuksille on luomisen vaikeus. Niissä kuvataan jumalten riitoja, sotaa, kamppailua myyttisten petojen kanssa tai jumalten kuolemaa. Kertomuksia löytyy egyptiläisiltä, sumerilaisilta, heettiläisiltä, babylonialaisilta, intialaisilta, kiinalaisilta – kaikista vanhoista kulttuureista. En ole lukenut niitä kaikkia, mutta ohessa on pieni näyte muutamasta.
- Babylonialainen Enuma Elis: Korkealle taivaalle ei vielä ollut annettu nimeä – – Silloin herra tallasi Tiamatin jalat, murskasi hänen kallonsa, katkoi hänen valtimonsa – – ja loi taivaan asumukseksi suurille jumalille korkeuksiin Tiamatin ruumiin päälle – – He sitoivat hänet [Kingun] ja toivat hänet Ean eteen rangaistavaksi – – hänen verestään tehtiin ihmiskunta – –.
- Egyptiläisessä luomiskertomuksessa kuvataan aikaa ennen jumalia ja ihmisiä. Amun oli olemassa ennen kuin oli olemassa mitään muuta. Sitten jumalien kesken tulee ongelmia ja paha tuli maailmaan, koska Seth oli vahingoittanut Horuksen silmää. Nyt Jumala luo auringon noustessa neljä asiaa – neljä tuulta, suuren tulvan (Niilin, joka kastelee maan viljavaksi), ihmisen tekemään hyvää (vaikka paha oli jo ihmisen sisimmässä) ja viimeisenä sen, ettei ihminen voi unohtaa länttä (länsi tarkoittaa kuolleiden valtakuntaa).
- Heettiläisessä Ullikummin luomislaulussa taivas ja maa erotetaan, kun jumala Anu ryhtyy sotaan jumala Kumarbia vastaan. Anu ei kestä Kumarbin edessä, joka repii Anun jaloistaan alas taivaasta ja syö hänen miehuutensa ja nauraa. Anu kuitenkin sanoo: Älä iloitse, sillä olen tehnyt sinut raskaaksi sään jumalalla, kesyttämättömällä Aranzahjoella, väkevällä Tasmisu-jumalalla, niin että tulet epätoivossasi hakkaamaan päätäsi Tassavuoreen – –. Näin syntyivät muutamat elämälle tarpeelliset tekijät.
Näiden vastakohtana voi nähdä, kuinka Raamatun kertomuksessa ei ole myyttisiä elementtejä, luominen on Jumalalle helppoa, hän vain sanoi ja se oli. Emme voisi vakavissamme lukea Raamattua, jos siinä kuvattaisiin luominen niin kuin missä tahansa muussa samalta aikakaudelta tulevassa kertomuksessa. Kertomus on kirjoitettu näin siksi, että kaikki ymmärtäisivät eron raamatullisen uskon ja muiden maailmankatsomusten välillä.
Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: “Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä. (1. Moos. 1:1–5.)
On mahdollista väittää Raamatun luomiskertomuksen olevan täysin ainutlaatuinen, koska kuvaus on niin yksinkertainen ja käytännön arkisiin asioihin keskittyvä.
Luomiskertomusta kutsutaan joskus luomismyytiksi. Oikeampi nimitys olisi antimyytti eli myyttien vastainen luomiskuvaus, jossa ei ole sotia, munia, myrskyjä, lohikäärmeitä, raskaaksi tulevia miehiä tai kuolevia jumalia. Uskallan väittää, että jos mikä tahansa muu antiikin ajalta tuleva luomiskertomus olisi Raamatussa, koko kirja tuntuisi meistä legendakokoelmalta, koska niissä ei kuvata elämää ylläpitävien yksinkertaisten perusasioiden luomista.
Luomisen järjestys
Ollessani Thaimaassa opettajana lähetystyössä, oppilaat järjestivät kyläprojektin pohjoisthaimaalaiseen Hmongin kylään, jossa lähes kaikki asukkaat olivat animisteja. Oppilaat pitivät liikuntatunteja ja opettivat englantia kylän koulussa. He siivosivat, auttoivat ja korjasivat kylän yhteisiä paikkoja ja asukkaiden taloja. Iltaisin oli kokous, jossa minua pyydettiin puhumaan luomisesta. Pidin aihevalintaa outona, koska Suomessa sama aihe voisi nopeasti karkottaa kuulijat, mutta oppilaat tiesivät olosuhteet minua paremmin. Ihmisten oli tärkeää saada tietää, että on Jumala, joka on suurempi kuin ne esi-isien, vuorten, metsien, puiden tai eläinten henget, joita he pelkäsivät ja palvoivat.
Raamatun luomiskertomuksella oli sen kirjoitusaikana sama päämäärä. Kertomus on vahva julistus pakanauskontojen uskonkäsityksiä vastaan. Henget ja jumalat näissä uskonnoissa liitettiin esineisiin, paikkoihin, pyhiin eläimiin, vuoriin tai taivaankappaleisiin. Kun luomiskertomus sanoo Jumalan luoneen ne kaikki, kertomus samalla sanoo taivaan Jumalan olevan ainoa oikea Jumala, ja pakanauskontojen palvelevan sellaista, missä ei ole mitään palveltavaa. Luomiskertomuksen mukaan Jumala on jumalien Jumala.
Ehkä tämä jollakin tavalla heijastuu myös luomiskertomuksen rakenteeseen. Siinä on kaksi kolmen päivän jaksoa, joissa ensimmäisenä kolmena päivänä luodaan elämälle sopivat olosuhteet ja kolmena seuraavana kunkin ensimmäisen päivän luomistyötä täydennetään oleellisin yksityiskohdin tai luodaan elämää, joka sopii vastaavaan ensimmäiseen luomispäivään.
- Valo
- Meri ja taivas
- Kuiva maa
- Valot, taivaankappaleet
- Kalat mereen ja linnut taivaalle
- Maaeläimet ja ihminen
- Sapatti
Tämä järjestys ei vain kerro siitä, kuinka Jumala on kaikkia pakanajumalia suurempi vaan esittää sapatin huipentumana luomistyölle.
Luomiskertomuksen kirjoitustapa
Sapatin tärkeys luomiskertomuksen kirjoittajalle saattaa heijastua poikkeukselliseen numero seitsemään perustuvaan kirjoitustapaan. Tärkeät lauseet ja sanat luomiskertomuksessa ovat kaikki seitsemän kerrannaisia.
Heprealaisessa ajattelussa numero seitsemän ei viittaa vain sapattiin vaan on myös täydellisyyden luku. Juutalainen professori Umberto Cassuto (Commentary on Genesis I, s. 12–19.) viittaa sapattiin luomiskertomuksessa ja pitää sitä tosiasiaa, että luomiskertomus huipentuu sapattiin, osoituksena siitä, että sapatti, samoin kuin kaikki muut hyvät luomiskertomuksessa kuvatut asiat, on Jumalan lahja kaikille ihmisille eikä vain juutalaisille.
- Luominen tapahtuu seitsemässä päivässä
- Luomiskertomuksessa on seitsemän kappaletta
- Jumala käskee jotakin seitsemän kertaa
- Ensimmäisessä lauseessa (heprean kielessä) on 7 sanaa
- Toisessa lauseessa on 2 kertaa 7 eli neljätoista sanaa
- Kertomusten avainsanat esiintyvät seitsemän kerrannaisina.
– Jumala (5 kertaa 7 = 35 kertaa)
– Taivas ja taivaanvahvuus (3 kertaa 7 = 21 kertaa)
– Maa (3 kertaa 7 = 21 kertaa)
– Valo ja päivä (7 kertaa, 1. päivä)
– Valo (7 kertaa, 4. päivä)
– Vesi (7 kertaa, sekä 3. että 4. päivä)
– Eläimet (7 kertaa, sekä 5. että 6. päivä)
– Sana “hyvä” (7 kertaa) - Viimeisessä kappaleessa on kaikkiaan 5 kertaa 7 = 35 sanaa ja kolme peräkkäistä lausetta, joista jokaisessa on 7 sanaa, joiden keskellä sanat “seitsemäs päivä”.
Ihminen luomiskertomuksessa
Aivan toisenlainen ulottuvuus luomiskertomuksessa on se, että se sanoo jotakin maailman hyvyydestä. Mikään luotu ei ole itsessään tai alkujaan paha. Kaikki oli täydellistä ja hyvää sellaisena kuin se tuli Jumalan kädestä. Synti on myöhemmin tullut maailmaan ja turmellut sitä niin, että nyt ympärillämme luonnossa näemme niin hyvää kuin pahaakin.Luominen antaa ihmiselle myös ekologista vastuuta.
Ihminen pannaan luomakunnan herraksi varjelemaan ja hoitamaan sitä. Vielä nytkin planeettamme ekologinen tulevaisuus on ainakin osin ihmisen käsissä. Vastuu ei kuitenkaan ulotu vain luontoon vaan myös lähimmäisiimme, toisiin ihmisiin, jotka luomiskertomuksen mukaan ovat sisariamme ja veljiämme. Luomiskertomus opettaa kaikkien ihmisten olevan Jumalan luomia ja samojen esivanhempien lapsia. Luomiskertomus antaa myös ihmisen elämälle jalon ja korkean tarkoituksen.
Koko luomisen idea on se, että ihminen kuuluu Jumalalle ja hänen tulisi siksi palvella Jumalaa. Raamatun ihmiskuva nousee luomisesta. Ihminen tehdään ”Jumalan kuvaksi”. Ilman tätä taustaa Raamatun opit synnistä ja pelastuksesta jäävät latteiksi. Eläin ei voi tehdä syntiä, koska se ei ole Jumalan kuva eikä sillä ole moraalista vastuuta. Ihmisellä on valinnan mahdollisuus ja kyky rakastaa. Siksi ihmisellä on myös vastuu.
Avainkertomus
Jesaja avaa kauniin näköalan luomisen ja lunastuksen väliseen yhteyteen.
”Näin sanoo Herra, joka sinut loi – – Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Minä, Herra, olen sinun Jumalasi. Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi.” (Jes. 43:1–3.)
Ajatus luomisesta ja lunastuksesta yhdistyy. Luominen kertoo Herran rakkaudesta. Herra on kutsunut meidät nimeltä ja on jokaisesta kiinnostunut. Niin luominen kuin lunastus, molemmat, antavat Jumalalle oikeuden meihin. Lunastus on oikeastaan uudelleen luomista, jossa se, mikä jo kuuluu Jumalalle, palautetaan hänen yhteyteensä. Työ on tehty, hinta on jo maksettu. Meidän osuutemme on ottaa pelastus vastaan, koska vain siten meistä voi tulla sitä, mitä osallemme jo luomisessa tarkoitettiin.
– Nykyaika / Kai Arasola