Geenit määräävät persoonallisuuspiirteemme ja taipumuksemme. Ne vaikuttavat siihen, keitä olemme ja miten käyttäydymme. Jos ihmisen perimässä on taipumus tehdä syntiä, mikä 30 000 geenistä on syntigeeni?
Miksi jokainen Aadamin ja Eevan jälkeläinen Jeesusta lukuun ottamatta tekee syntiä? Room. 3:23 kertoo: ”Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta.” Tämä aihe toistuu Room. 5:12 seuraavasti: ”Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä.” Eräs kommentaattori sanoo kyseistä jaetta käsitellessään näin: ”Kun Aadam ja Eeva kapinoivat Jumalaa vastaan, he eivät ainoastaan menettäneet oikeuttaan elämän puuhun, mistä oli väistämättömästi seurauksena heidän kuolemansa ja heidän jälkeläistensä kuolema, vaan synti myös turmeli heidän luonteensa vähentäen heidän voimaansa vastustaa pahaa – –. Näin Aadam ja Eeva siirsivät tuleville sukupolville taipumuksen tehdä syntiä ja altistivat nämä siitä seuraavalle rangaistukselle, kuolemalle.” (SDABC 6:531)
Mikäli näin on, meissä on perintötekijä, joka saattaa meidät ristiriitaan Jumalan kanssa. Voisiko tämä tekijä olla ”syntigeeni”?
Geenit
Geenit määräävät fyysisen rakenteemme, perusluonteiset persoonallisuuspiirteemme ja taipumuksemme. Niillä on vaikutus siihen, keitä olemme ja miten käyttäydymme. Geenit ovat niiden kromosomien osia, jotka määräävät proteiinien tuotannosta. Vuodesta 2003 lähtien olemme tunteneet 24 kromosomiin levittäytyneiden geeniemme rakenteen.1
Jokaisesta solusta (paitsi punaisista verisoluista) löytyvässä ihmisen geneettisessä aineksessa on 3164 miljardia nukleotidi-nimistä yksikköä. Kaikki ihmisen muodostumiseen vaadittava informaatio piilee siinä järjestyksessä, miten neljä erilaista nukleotidia liittyy yhteen. Yhdessä ainoassa geenissä on tuhansia nukleotidejä ja se ilmaisee koodikielellä yhden tai useamman proteiinityypin. Jokaisella meistä on lähes 30 tuhatta geeniä, joista noin puolen tehtävät tunnetaan. Kuitenkin geenejä on vain kahdessa prosentissa kromosomejamme; loput 98 prosenttia kromosomeista ovat ”geenitöntä” ainesta, jonka tehtävästä ei paljon tiedetä.
Kukaan ei silti tiedä, miten valkuaisaineista päästään käyttäytymiseen ja persoonallisuuteen. Tämä johtuu osin siitä, että ymmärrämme aivotoimintaa vielä hyvin hatarasti. Kaikki aivotoiminta riippuu miljoonissa aivosoluissa tapahtuvista hermosignaalien liikkeistä. Hermosolujen välisissä liittymäkohdissa on synapseiksi nimitettyjä aukkoja. Hermoimpulssit eivät pysty siirtymään solusta toiseen ilman välittäjäainetta. Oletetaan, että näiden proteiinien tuottamien välittäjäaineiden taso määrää ajatusten ja tunteiden syntymisen.
Geenien vaikutus on selvästi nähtävissä lapsissa näiden osoittaessa taiteellisia, musiikillisia, matemaattisia tai muita taipumuksia, jotka ovat esi-isiltä perittyjä. Jos perimässämme sitten on taipumus tehdä syntiä, suuri kysymys kuuluu: Mikä 30 tuhannesta geenistä on vastuussa tästä?
Geenit ja syntiinlankeemus
Kuusi päivää kestäneen luomistyön jälkeen ”Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää” (1. Moos. 1:31). Luoja tarkasteli perusteellisesti kaikkia luomisen aspekteja käytännön toteutuksen osalta samoin kuin biofyysisestä, biokemiallisesta, fysiologisesta, ekologisesta ja sosiologisesta näkökulmasta sekä keskinäisten suhteiden kannalta. Siksi meidän on oletettava, että Aadamissa ja Eevassa ei ollut mitään vikaa heidän tullessaan Luojan käsistä. Heitä ei olisi voitu luoda olennoiksi, joilla on taipumus tehdä syntiä. Niinpä tarkastelemme kertomusta ensimmäisestä varsinaisesta synnistä etsiessämme johtolankoja siitä, miten ”taipumus syntiin” hankittiin.
Ensimmäisen Mooseksen kirjan syntiinlankeemuskertomuksessa ainoa synnin seuraus oli Aadamin ja Eevan silmien avautuminen ja se, että he huomasivat olevansa alasti (1. Moos. 3:7). Muun informaation puuttuessa ”silmien avautuminen” on vaikeasti ymmärrettävä ilmaus, mutta se ei voi missään tapauksessa tarkoittaa Aadamin ja Eevan moraalisten ominaisuuksien äkillistä heikkenemistä.
Mitä heille tapahtui synnin jälkeen? Ehkä Herra muunteli Aadamin ja Eevan geenejä siten, että ensimmäisestä ihmisparista tuli luonteeltaan syntisiä? Vaikka tämä on mahdollista, on paljon turvallisempaa pysytellä Raamatun kertomuksen puitteissa. Sitä paitsi, uskommeko todellakin, että kaikkien hyvien ja ihmeellisten asioiden Luoja olisi alentunut turmelemaan omia luotujaan?
Mitä ikinä Eedenissä syntiinlankeemuksessa ja sen jälkeen tapahtuikin, ajatus siitä, että meidän rakenteeseemme sisältyisi pakottava tarve tehdä syntiä, on todella huolestuttava. Geenien ilmentymä on automaattinen (kuten ihmisen hiusten väri tai nenän muoto); me emme voi valita niitä. Jos meissä olisi ”syntigeeni”, voisimme pitää synnillistä käyttäytymistä ihmisluonteen vastustamattomana ja luonnollisena tuotteena. Pahentaaksemme asioita voimme mainita, että jotkut raamatunkohdat tuntuvat tukevan väitettä siitä, että synnillä on geneettinen tausta. ”Voiko nubialainen muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään? Yhtä mahdotonta on teidän tehdä hyvää, niin syvälle pahaan te olette juurtuneet!” (Jer. 13:23.) Onneksi tämän tekstin voidaan ymmärtää tarkoittavan myös sitä, että synnillisestä käyttäytymisestä on tullut luonteenomaista, geneettisesti määräytyvien ominaisuuksien tavoin, minkä vuoksi teemme syntiä niin helposti. Tässä tulkinnassa on enemmän järkeä kuin mainitun raamatunkohdan pitämisenä todisteena syntigeenin olemassaolosta.
Onko syntigeenejä olemassa?
Itse asiassa syntigeeniä vastustavat argumentit ovat vaikuttavampia kuin sitä tukevat. Jos synti olisi geneettinen ominaisuus, Luoja olisi vastuussa meidän synnillisestä luonteestamme. Synnillisen käyttäytymisen tuomitseminen merkitsisi oikeudenmukaisuuden pilkkaamista. Jopa maailmallisissa tuomioistuimissa suhtaudutaan myötätuntoisesti fysiologisista syistä johtuvaan poikkeukselliseen käyttäytymiseen.
Toisekseen ei olisi olemassa mitään tunnettua tapaa estää synnin tekemistä ja kääntymys olisi mahdollinen ainoastaan geneettisen muutoksen yhteydessä. Yleensä me elämme elämämme perinnöllisten geeniemme kanssa; käytös ei muuta geenejä (poikkeukset tästä säännöstä ovat altistuminen säteilylle tai mutageenisille aineille).
Joku voi huomauttaa, että Jumala voisi muuttaa syntigeenin yliluonnollisella tavalla. Sellaisen muutoksen jälkeen kääntynyt yksilö ei kuitenkaan voisi enää tehdä uudelleen syntiä ilman uutta geenimuutosta, joka nyt tehtäisiin toiseen suuntaan.
Jos syntigeeni löydettäisiin, silloin jonkinlainen geeniterapia voisi parantaa tämän ongelman kuten minkä tahansa muun viallisista geeneistä johtuvan sairauden. Ei olisi mitään syytä ajatella, että luonteen uudistamiseksi tarvittaisiin Jumalan pelastavaa armoa.
Kuinka sitten voisimme selittää Jeesuksen synnittömän luonteen muuten kuin siten, että hän joko syntyi ilman syntigeeniä tai oli eräänlainen mutantti, joka ei pystynyt tekemään syntiä? Kumpikaan vaihtoehto ei vaikuta tyydyttävältä, varsinkin koska Vapahtajan on myös oltava meidän esimerkkimme.
Jos synti ei siirry sukupolvelta toiselle geenien välityksellä, ainoa toinen vaihtoehto olisivat ympäristötekijät. Ajatus, että synti johtuisi ulkoisista tekijöistä, avaa kuitenkin tien synnin puolusteluun. Sitä paitsi, esimerkit osoittavat synnin voivan ilmaantua täydelliseen ympäristöön (Eedenin puutarha) tai olevan ilmaantumatta pahassa ympäristössä (Jeesuksen kasvu Nasaretissa).
Synti on syntiä vain ollessaan lähtöisin vapaasta valinnasta. Jos vastustamattomat sisäiset tai ulkoiset voimat pakottavat synnin tekemiseen, sitä voidaan puolustella. On esimerkiksi olemassa geneettisesti periytyvä sairaus nimeltä Touretten syndrooma. Tätä tautia sairastaville on tyypillistä ruma kielenkäyttö. On myös dokumentoitu tapauksia, joissa pään alueen vammat ovat aiheuttaneet perinpohjaisia persoonallisuusmuutoksia, jolloin aiemmin vastuuntuntoisista henkilöistä on tullut epäluotettavia ja vastuuttomia.
Eloonjäämisvaistot
Synnin kaikkialle tunkeutuva luonne antaa ilman muuta olettaa geneettisen elementin eli syntigeenin olemassaolon, niin mahdottomalta kuin ajatus tuntuukin. Entä jos synnillinen käyttäytyminen ei johtuisikaan yhdestä tekijästä vaan useiden sellaisten tekijöiden yhdistelmästä, joista osa on geneettisiä? Lisäksi geneettiset komponentit eivät pakottaisi synnilliseen käyttäytymiseen vaan ainoastaan altistaisivat meidät sille, jolloin meille jäisi päätäntävalta sen suhteen, teemmekö syntiä vai emme.
Tarkastellaanpa synnillistä geeniä nimeltä itsekkyys – omien etujen edistämistä toisten tarpeiden kustannuksella. Todellisuudessa tätä syntiä voidaan kuvata itsesäilytyksen vääristyneeksi muodoksi tehdessämme vaistonvaraisesti, geeneihimme koodatun systeemin mukaan syntiä henkiinjäämisemme turvaamiseksi. Tutkin aikoinani monta vuotta kolibakteerin kemiallisia muutoksia, jotka johtuvat altistumisesta tioglyserolille, joka on pelkistyvä aine.
Huomasin tioglyserolin ehkäisevän tai hidastavan tämän bakteerin kasvua ja päätin tutkia, miten se tapahtuu.2 Kävi ilmi, että bakteerisolu ryhtyy äärimmäisiin toimenpiteisiin päästäkseen eroon tästä ongelmia tuottavasta aineesta.3 Nyt tiedetään, että jopa tässä yksinkertaisessa bakteerissa on geeniverkostoja, joiden tarkoitus on puolustaa solua kuumuuden, kylmyyden, ulkoisen paineen ja lukuisten muiden ympäristötekijöistä johtuvien muutosten aiheuttamilta, äkillisiltä ja haitallisilta vaikutuksilta.4 Toisin sanoen Luoja on huolehtinut siitä, että jokaisessa organismissa on sisäänrakennettu järjestelmä elämän ylläpitämiseksi.
Myös Aadamille ja Eevalle annettiin luomisessa luontainen itsesäilytysvaisto. Niin kauan kuin he olivat synnittömiä, he tunsivat olonsa turvalliseksi Eedenin suotuisassa ilmapiirissä. Syntinsä jälkeen, kun he joutuivat silmäkkäin yhtäkkiä epävarmaksi muuttuneen tulevaisuuden ja lopulta tapahtuvan kuoleman kanssa, heidän eloonjäämisvaistonsa nousivat nopeasti pintaan. He piiloutuivat Herralta ja yrittivät vierittää syyllisyyden taakan pois harteiltaan.
Mekin olemme päivittäin tekemisissä eloonjäämisvaistojemme kanssa. Tämä tarve kannustaa meitä jokaisessa kohtaamassamme tilanteessa valitsemaan itsellemme mahdollisimman edullisen suunnan. Näin kuitenkin joudumme todelliseen valintatilanteeseen: meidän ei ole pakko saada itse hyötyä joka kerta. Tällä tasolla Mestarin seuraajia pyydetään harjoittamaan itsensä kieltämistä toisten ihmisten vuoksi.
Paavali toteaa, että kristityn on joka päivä katsottava kuolemaa silmiin (1. Kor. 15:31). Hän tunnusti: ”Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan.” (Room. 7:21–23.)
”Laki”, johon Paavali tässä viittaa, saattaa hyvinkin olla meihin syvään juurtunut itsekkyys, vaikka siihen ei liitykään syntigeeniä. Siitä huolimatta, että meidät on geneettisesti ohjelmoitu pyrkimään eloonjäämiseen ja hyviin oloihin, voimme kontrolloida sitä, missä määrin reagoimme sisäisiin vietteihimme. Emme ole avuttomia pelinappuloita geeniemme kynsissä.
Johtopäätös
Niin kauan kuin olemme tämän maan päällä kohdaten epävarmuutta, vanhenemista ja kuolemaa, meidän on oltava tekemisissä itsekkyyden kanssa, joka on yhtä kaiken kattava kuin painovoima. Aivan kuten kotkille on annettu siivet painovoiman voittamiseksi (Jes. 40:31), Jumalan lapsi saa Pyhän Hengen voimaa itsekkyyden kukistamiseen (Room. 8:9–11). Vasta uudeksi luodussa maassa, kun elämää uhkaavien sairauksien ja kuoleman mahdollisuudet on poistettu, vapaudumme henkiinjäämisvaistomme hämäristä seurauksista.
– Ministry / G. T. Javor
- J. D. McPherson et al., ”A Physical Map of the Human Genome”, Nature 209: 934–941; J. C. Venter et al., “The Sequence of the Human Genome”, Science 291: 1304–1351.
- K. Jensen & G. T. Javor, ”Inhibition of Escherichia coli by Thioglycerol”, Antimicrobial Agents and Chemotherapy 19 (1981): 556–561.
- G. T. Javor, “Depression of Adenosylmethionine Content of Escherichia coli by Thioglycerol”, Antimicrobial Agents and Chemotherapy 24 (1983): 860–867; G. T. Javor, “Thiolsensitive Genes of Escherichia coli”, Journal of Bacteriology 171 (1989): 5607–5613.
- E. C. C. Lin & A. S. Lynch, Regulation of Gene Expression in Escherichia coli (Georgetown, TX and New York, NY: R. G. Landers, Chapman & Hall, 1996.