Laki on laki vain silloin, kun se koskee kaikkia ihmisiä.
Koska olen varttunut adventistikodissa, olen aina ihmetellyt, miten jotkut ihmiset voivat väittää, että kymmenen käskyä ei ole ”enää voimassa”. Ei ole enää voimassa? Mitä etua olisi varastamisesta, muista jumalista, avioliittojen tuhoamisesta, epäjumalien tekemisestä, työskentelystä seitsemänä päivänä viikossa tai väärän todistuksen antamisesta? Ehkä yksinkertaistan asiaa vähän liikaa, mutta rehellisesti sanoen en ymmärrä niiden näkökulmaa, jotka väittävät, että kristittyinä me emme ole enää lain alla, ja että kymmenen käskyn lain ei pitäisi enää olla tekojemme vertailukohta.
Pyydän, että ette ymmärtäisi minua väärin: en ole lakihenkinen. Emme voi ansaita mitään Jumalan edessä pelkästään seuraamalla Toisen Mooseksen kirjan 20. lukuun kirjoitettuja sanoja. Vihaan sitä, että jotkut ajattelevat olevansa ainoat ja lopulliset tulkitsijat sen suhteen, kuinka joitakin raamatullisia määräyksiä tulee toteuttaa nykyisenä aikana.
Jos minulle esitetään haaste koskien kahteen kivitauluun kirjoitettujen sääntöjen laillisuutta ja arvovaltaa, rentoudun. Ei nimittäin ole olemassa yhtään hyvää perustetta Luojaan uskovien ihmisten perusluonteisia velvoitteita vastaan. Oikeastaan nuo velvoitteet ovat niin perusluonteisia, että on järkeenkäypää pitää niitä pelkkinä minimivaatimuksina, mikäli ne otetaan täydestä. Loppujen lopuksi rikas nuori mies saattoi vakuuttaa: ”– – kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen – –.” (Mark. 10:20.) Eikä Jeesus suinkaan vastannut: ”Tarkastellaanpa vähän tätä asiaa. Olet itse asiassa väärässä.”
Isoisoisoäidilleni tämä oli syy kääntyä yhdeksi alueensa ensimmäisistä adventisteista. Hän mietti pitkän aikaa tekstiä, jossa sanotaan: ”Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.” (1. Joh. 5:3.) Kun hän tajusi, että kymmenen käskyä merkitsee vain lain minimitasoa, jota tulee noudattaa, hänen päätöksestään tuli kristallinkirkas.
Kaikille
Laki on minun kotimaassani hyvin tärkeä. Älä koskaan yritä lahjoa virkamiestä lain kiertämiseksi tai joudut vakaviin vaikeuksiin. Laki pätee jokaiseen. Syy siihen on melko yksinkertainen: laki on laki vain silloin, kun se pätee kaikkiin. Kaikki eivät pidä lukuisista osavaltion laeista, joita on noudatettava, mutta kun syntyy vakavia selkkauksia, on hyvä tietää tehokkaiden periaatteiden suojelevan ihmisarvoa ja määräävän asukkaiden velvoitteista.
Myös Jumalan käskyt pätevät kaikkiin ihmisiin. Jos oikeudenmukaisuus olisi oikeudenmukaisuutta vain joillekin, minkälaista lakia silloin noudattaisimme? Niinpä sapattikäsky, kymmenen käskyn lain keskeinen osa, vaatii myös ulkomaalaiset ja eläimet israelilaisten lisäksi vapautettavaksi työstä seitsemäntenä päivänä (2. Moos. 20:10).
Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki tässä maailmassa on hyvin vain sen vuoksi, että täällä seurataan Toisen Mooseksen kirjan 20. luvun moraalilain perusluonteisia periaatteita. Useimmat yhteiskunnat eivät pysty tarjoamaan samoja mahdollisuuksia kaikille asukkaille.
Miltä ne sitten näyttäisivät ilman vaatimustasoa, joka on peräisin Jumalan laista? Sekä yhteisön jäseninä että kristittyinä meidän on tajuttava minimivaatimukset, jotka estävät pahimmat epäoikeudenmukaisuudet.
Esimerkki
Tilanne, jossa parhaillaan elämme läntisessä Euroopassa, kuvastaa tätä. Pelkästään minun kotimaahani saapui noin miljoona pakolaista vuonna 2015. Suurin osa näistä perheistä suree perheenjäsenten tai ystävien kuolemaa. Monet pakolaisista kohtaavat vainoa tai uhkauksia omassa maassaan pelkästään sen vuoksi, että he kuuluvat väärään ryhmään, poliittiseen puolueeseen tai sukuun.
Mikä on oikeudenmukainen tapa vastaanottaa nämä pakolaiset, jotka tulevat luoksemme toivoen saavansa puolueetonta kohtelua? Mikä on se kristillinen asenne, jota meidän tulisi osoittaa? Kuinka sapattikäskyn periaatetta voidaan soveltaa tähän humanitaariseen katastrofiin? On hyvä muistaa, että kymmenen käskyä annettiin ihmisille, jotka muuttivat yhdestä maasta toiseen. Sitä paitsi Jeesus itse oli pakolaisena Egyptissä ja sanoi kuuluisassa tuomiopuheessaan: ”Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.” (Matt. 25:35.)
Jeesus todellakin osoitti, että Jumalan käskyjen noudattaminen oikeassa hengessä on jotakin paljon enemmän kuin vain pidättäytyminen murhasta, varkaudesta tai aviorikoksesta. Varastamisen sijaan kristityt iloitsevat vapaaehtoisesta yksinkertaisuudesta. Himoitsemisen sijaan he jakavat omastaan jopa niille, jotka uskovat eri tavalla, esimerkiksi niille monille muslimipakolaisille, jotka nyt saapuvat Eurooppaan. Kristityt antavat henkensä mieluummin jopa vihollisten puolesta kuin tappavat.
Lähimmäisen rakastaminen ei aina ole helppoa eikä kaikkia lähimmäisiään voi valita. Minimivaatimustaso on kuitenkin aina voimassa ja pätee jokaiseen. Jotkut täällä Saksassa unohtavat tämän; he haluavat palata useita sukupolvia sitten vallinneeseen aikaan, jolloin tässä maassa ei ollut lainkaan ulkomaalaisia. He täyttävät sosiaaliset verkot vihapuheella ja polttavat turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia. He vaativat pakolaisten ampumista rajalla. Tämän kaiken he tekevät ”varjellakseen kristittyjä länsimaita”.
Kristuksen logiikka on päinvastaista. Hän muutti yhteiskunnan turvaamiseksi tarkoitetut kiellot uhriksi. Älä käytä väärin Jumalan nimeä: älä edes puolustaaksesi ajatuksiasi sen suhteen, minkälainen valtion tulisi olla. Valitse mieluummin tulla kirotuksi sen vuoksi, että seuraat Jeesusta. Älä tee työtä sapattina: anna yksi lepopäivä jokaiselle ja työskentele kuusi päivää viikossa sen hyväksi, että Jumalan valtakunnasta tulee näkyvä. Älä anna väärää todistusta: puhu siunaavia toivon sanoja kaikille, erityisesti niille, joiden elämä on raunioina.
Laki ja rakkaus: me tarvitsemme molempia. Toista siksi, että on olemassa vaatimustaso, jota kukaan ei saa alittaa, ja toista siksi, että Kristus osoitti meille Jumalan käskyjen todellisen tarkoituksen.
– Adventist World / Stefan Höschele